Premiumrenkaat

Mitä premiumrenkaat tarkoittavat?

Renkaat ovat jarrujen ohella niitä tärkeimpiä asioita autossa ja sen hallinnassa. Renkailla ollaan suorassa yhteydessä tienpintaan, joten niiltä vaaditaan aina pitoa, varmuutta ja luotettavuutta. Rengasvalinnalla on aina todellista merkitystä turvalliseen ajamiseen liittyen. Useimmille paljon ajaville kuljettajille on tärkeää, että uuteen tai muuten hyvin toimivaan autoon hankitaan aina ”oman auton arvoiset renkaat”, eli premium-renkaat.

Premium-renkaiden parhaat puoleet tulevat esiin erityisesti haastavissa keliolosuhteissa, joita Suomessa tavataan kaikkina vuodenaikoina. Lisäksi jotkin Suomen teistä ovat huonokuntoisia niin maalla kuin kaupungeissakin. Märällä jarrutukset tai vesiliirtoon joutuminen ovat esimerkkejä siitä, miten oikeanlaiset renkaat auttavat pysymään tiellä ja pelastavat jopa ihmishenkiä.

Hankook Premium-renkaat edustavat testattua laatua

Hankook Premium-tason rengas pitää aina sen minkä lupaa, sillä renkaan raaka-aineet ovat testatut huolella ja ne ovat läpäisseet useita testejä ennen markkinoille pääsyä. Laaturenkaille saatetaan tehdä ennen markkinoille pääsyä jopa 300 erilaista testiä, johon kuuluvat muun muassa indoor-testaaminen ja talvioloissa suoritettavat autenttiset ajotestit. Keski-Euroopan hyvin hoidetut moottoriradat ovat kysyttyjä paikkoja renkaiden testaukseen. Premium-tason renkaita halutaan maailmanlaajuisesti kehittää yhä ympäristöystävällisemmiksi ja ekologisemmiksi.

Valitse luotettavat ja kestävät Premium-renkaat

  • Turvalliset Hankook Premium-renkaat toimivat kelillä kuin kelillä ja ääritilanteissa. Hankook Premiun-renkaalla on matala vierintävastus, joka tulee hyvin esille esimerkiksi lyhyempänä pysähtymismatkana. Ajotuntuma on vakaa, mukava ja mahdollisimman turvallinen.
  • Hankook Premium-renkailla auton ajo-ominaisuudet paranevat, pito lisääntyy ja onnettomuusriski alenee.
  • Hankook Premium-renkaat testataan huolella jokaisen ominaisuuden osalta.
  • Hankook Premium-renkailla on matala vierintävastus, joka pienentää polttoaineen kulutusta säästäen samalla sekä ympäristöä että rahaa. Verrattaessa Premium-tason renkaita tavallisiin hinta-laatusuhteeltaan edullisiin renkaisiin, säästö saattaa olla suurimmillaan 0,5 l/100 kilometriä kohden.
  • Hankook Premium-renkaiden huolto ja takuu pidetään aina kunnossa.
  • Usein sanotaan, että Premium-tason renkailla ja autolla on selkeä keskusteluyhteys toistensa kanssa, sillä auto ja tien pinta ikään kuin keskustelevat keskenään. Premium-tason renkaissa oleva pintakuvio on optimoitu tehokkaasti yhteen renkaan kanssa. Hankook Premium-renkaiden

valmistuksessa on tarkkaan toteutettu kumiseoksen, rungon, teräsvyöpaketin ja kulutuspintapaketin yhteensopivuus. Hankook Premium-tason renkaat ovat oikea valinta sekä lyhyelle että pidemmälle matkalle.